lokakuu 29, 2006

Mun 11v kummipoika tuli meille yökylään lauantaina :) Ja jotain kivaahan sitä piti hänen kanssaan järkätä. Käytyämme kaupassa ja syötyämme lounaan otin 20 minuutin päiväunet - teki ihan älyttömän hyvää :)
Sen jälkeen lähdimme bongaamaan myrskyä ;o
Laitoimme lämpöisesti vaatetta päälle ja lähdimme Vuosaareen meren rantaan. Evääksi otimme mukaan kuumaa kaakaota, kermavaahtoa, keksejä sekä mulle ja meehelle 4 cl minttupullot :)
Ajoimme ensin Ramsinniemeen mutta siellä oli täysin tyyntä - tuuli kun kävi pohjoisesta päin. Näimme kuitenkin sieltä, että Kallahden edustalla oli jonkinlaista aallokkoa. Suunnistimme siis sinne!
Ja kyllä! Siellä oli tuulta ja pientä aallokkoa.
Nautimme tuulesta ja ihastelimme upeita syksyn värejä.
Kun rupesi palelemaan joimme kaakaot ja lähdimme kotiin (tyhjensimme meehen kanssa vain toisen minttupulloista, toisen kun piti ajaa takaisin kotiin). Tuli kyllä hyvä fiilis :)
Galleriassa on omasta mielestäni parhaita meehen ottamia kuvia myrskybongauksestamme.
Kotona meitä odotti päivällä kaupasta ostetut hampurilaistarvikkeet.
Ei muuta kuin pihvien paistoon ja hampurilaisten rakenteluun.
Loppuilta meni King Kong -leffaa (sitä uutta versiota) katsellessa ja irtokarkkeja syödessä.
Sain taas nukuttua hyvin noin klo 5.30 saakka jonka jälkeen torkuin kunnes kummipoika tuli herättämään meidät.
Aamiaisen jälkeen ajoimme hakemaan kummipojan pikkusiskon isäni luota ja sitten lapset kotiin.
Viikonloppu oli taas vallan mainio. Ihminen voi nauttia pienistä yksinkertaisista asioista jos vaan on halua siihen.
Tänä aamuna huomasin, että olen saanut viikonlopun aikana nukuttua silmäpussit pois :)

1 Comments:

Blogger Markku said...

Mä olen oppinut nauttimaan kanssa pikkuasioista, ei tarvi olla aina hirveä hulabaloo jotta sais hyvän fiiliksen. Jopa työmatkasta osaan jollain kieroutuneella tavalla nauttia, ainakin silloin jos on kotimatkalla vaikka C:n kautta..;)

01 marraskuu, 2006 21:21  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home